Seuraa meitä!

Henkilöitä mallistojen takana

 Kirsi Valanti Aurora Kosketus2

Kirsi Valanti
Vuosikymmenien kokemuksella suomalaisista keittiöistä

Kirsi Valantin ensimmäinen kontakti Topiin syntyi Pietarsaaren asuntomessujen myötä 1994, jonne hän oli suunnittelemassa Kannustalojen Ainola-messutaloa, johon tulivat Topin keittiö­kalusteet. Suunnittelijan kynästä syntyneitä malleja ovat muun muassa Kosketus ja Rauhala.

Kirsi suosii keittiössä, niin rungoissa kuin ovissa, puuta. Hänen mukaansa luonnonmateriaalien arvostus on lisääntymässä. ”Puinen ovi on korjattavissa, jos se vahingoittuu. Kokemukseni on, että nykypäivän keit­tiöremontoijat ja -rakentajat ovat valmiita satsaamaan laatuun sekä ovat rohkeampia värien valinnassa kuin aiemmin”.

Topi saa Kirsiltä kehuja juuri laatunsa ja monipuolisuutensa ansiosta. Palvelu on parantunut koko sen ajan, jonka Kirsi on Topin tuntenut. Erityisesti Kirsiä lämmittää se, että uusiin teknisiin ratkaisuihin ja muotoiluun Topilla satsataan tosissaan.

 

Pirjo Koskela Aitta Pirtti

Pirjo Koskela
Perinteitä kunnioittaen – silti ajan hermoilla

”Suomalainen keittiö on avonainen, osa olohuonetta tai ruokailutilaa. Usein keittiössä on myös saareke”, luonnehtii Topille vuodesta 1996 kalusteita suunnitellut sisustussuunnittelija Pirjo Koskela. Topin ja Pirjon ensimmäinen yhteinen työ valmistui aikoinaan Ylöjärven Asuntomessuille. Siitä yhteistyö on jatkunut ja tiivistynyt, esimerkkeinä tästä Pirjon käsialaa olevat upeat ovimallit Aitta ja Pirtti.

”Topi on vuosien mittaan uudistunut ja kasvanut kovasti. On hienoa, että nämä keittiöt seuraavat aikaa ja toisaalta perinteisyys ja vahva suomalaisuuden leima ovat säilyneet”, Pirjo huomauttaa ja jatkaa, että monella hänen asiakkaistaan on jo vuo­sikymmeniä sitten ollut Topin keittiö ja hyvien kokemusten myötä uudetkin kodin kalusteet halutaan samalta valmistajalta.

Suosikkia laajasta mallistosta ei Pirjon tarvitse kauaa miettiä. ”Kyllä se on tuo Aitta tai Pirtti yhdistettynä Kosketukseen. Niitä on helppo yhdistellä ja sävyillä leikitellä.”
 

 

Mari Isopahkala Sarma Kulma

Mari Isopahkala
Kalajoen hiekoilta muotoilun maailmaan

”Suomalaiset ovat käytännön ihmisiä. Pitävät pitkäikäisestä ja konstailemattomasta tyylistä. Eli tuotteen tulee kestää silmää ajan kanssa, myös materiaaleilla on väliä.” Näin luonnehtii muotoilija Mari Isopahkala. Kalajoen Etelänkylältä maailmalle ponkaissut muotoilija on saanut oppinsa alan arvostetuimmissa oppilaitoksissa ja voittanut uransa varrella monia palkintoja. Topille hän on tärkeä kalustesuunnittelija.

”Topin kanssa ollaan oltu yhteistyössä ainakin 13 vuotta”, Mari muistelee ja hänen mielestään Topin kalusteet ovat oiva valinta monille käyttäjille, koska mallistosta löytyy hillittyjä ja perinteisiä malleja, mutta myös revittelyä sitä toivoville. ”Topi muovautuu hyvin suomalaisen kodin arkeen. Hienoa myös on, että kalusteet voidaan suunnitella koko kotiin kautta linjan.”

Marin on myös helppo mainita omat suosikkinsa Topin laajasta mallistosta, niitä ovat Säde ja Hella. ”Pidän selkeästä ja graafisesta. Nämä molemmat ovimallit ovat maalattuja ja joustavat moniin eri tiloihin.”

 

Helena Karihtala Lato2

 

Helena Karihtala
Suunnittelija, joka viihtyy
vapaa-ajallakin keittiössä

”Kodinrakentajat satsaavat paljon keittiöön. Niin minäkin. Pidän ruuanlaitosta! Olen myös kauniiden astioiden ystävä”, kertoo tila- ja sisustussuunnittelija Helena Karihtala.

Helena on toiminut alalla 12 vuotta. Hän suosittelee Topin kalusteita sellaiselle rakentajalle tai remontoijalle, joka haluaa saada kauniin, toimivan ja silti kohtuuhintaisen keittiön. ”Keittiö pitää suunnitella aina olemassa olevan tilan ja asiakkaan tarpeiden mukaan”, Helena tähdentää.

Topin mallistosta suunnittelijan suosikki löytyy nopeasti. ”Se on Asuntomessuilla 2014 Jyväskylässä ensimmäisen kerran nähtävillä ollut ja elokuussa 2014 lanseerattu Lato. Kodikas ja samalla moderni ilmeeltään”. Kyseinen malli on itse asiassa Helenan ensimmäinen Topille suunnittelema ovimalli.