Topi ja suomalaisen kodin 7 vuosikymmentä
Alussa oli unelma
1939 oli Suomen historian käänteentekevä vuosi. Samana vuonna eräs pieni kalajokinen yritys aloitti toimintansa 3 miehen voimin vaatimattomissa tiloissa, mutta visio korkeana ja selvänä mielessä: kansa tarvitsee korkeatasoisia kalusteita. Tänään, 70 vuotta myöhemmin, tämä sama, lähes 150 henkeä työllistävä kotimaisia laatukeittiöitä ja kiintokalusteita valmistava perheyritys katsoo edelleen tulevaisuuteen, juuret vahvasti Pohjois-Pohjanmaan mullassa.
Iloa ja edistystä arkeen
1950-luku oli Suomessa toiveikasta jälleenrakentamisen aikaa. Hyvinvointi lisääntyi ja elintaso nousi. Iloittiin elämästä ja arjesta, ja tehtiin lujasti töitä tulevaisuuden eteen. Kotiaskareisiin toivat helpotusta uudet kodinkoneet: jääkaapit ja sähköhellat yleistyivät suomalaisten perheiden keittiöissä. Yhä useampi suomalainen keittiö oli Topin kädentyötä. Myös tänään Topi-Keittiöt tarjoaa edistyksellisiä laatukeittiöitä ja kodin tilaratkaisuja, joissa arki sujuu.
Villi ja värikäs maailma
1960-luku oli suurten mullistusten vuosikymmen. Muuttoliike suuntautui maalta kaupunkiin, ja televisio tuli koteihin. Koko maailma haukkoi henkeään, kun ihminen kävi ensimmäistä kertaa kuussa. Suomalainen keittiö sai väriä ja kuvioita pintaan, ja vuosikymmenen uutuus oli pakastin, joka mullisti säilönnän. Niin tuolloin kuin nyt Topi on ollut ajan hermolla. Topin valtti on luovuus: mullistavatkin ideat muuntuvat toimiviksi kodin ratkaisuiksi.
Huoleton nautintojen koti
1970-luvulla tekniikka kehittyi ja vapaa-aika lisääntyi. Kuunneltiin musiikkia c-kaseteilta ja annettiin hiusten kasvaa. Uusia, energiaystävällisiä kodinkoneita ilmestyi suomalaisiin keittiöihin. Astianpesukone teki tiskaamisesta nautinnon, ja automaattinen kahvinkeitin täydensi uutta huolettomuutta. Keittiönhankinta Topilta oli helppoa, ja niin se on yhä. Pitkä kokemus, tekninen osaaminen ja esteettinen silmä takaavat sen, että Topin käsissä kaikki hoituu.
Kodin toinen olohuone
1980-luku oli kasvun ja uudistumisen aikaa. Kansainväliset musiikki- ja muotivirtaukset villitsivät meillä Suomessakin. Koteihin hankittiin videonauhureita iltojen iloiksi. Mikroaaltouuni tuli helpottamaan ruoanlaittoa, ja keittiön muotituote oli leipäkone. Keittiö oli entistä enemmän seurustelupaikka, jossa haluttiin oleskella yhdessä ja viihtyä. Topi on alusta asti ajatellut perheiden parasta. Johtoajatuksena on tehdä suomalaisille kauniita ja käytännöllisiä keittiöitä niin että koko perhe viihtyy.
Keittiö monilla mausteilla
1990-luvulla Suomi liittyi Euroopan Unioniin, internet mullisti tiedonsiirron ja jääkiekon maailmanmestaruus toi potkua koko kansakunnalle. Rakentamisessa alettiin arvostaa yhä enemmän yksilöllisiä ratkaisuja sarjatuotantojen sijaan, ja keittiöistäkin tuli käyttäjiensä näköisiä. Vaikutteita otettiin vanhasta, uudesta ja eri kulttuureista. Topi otti haasteet riemulla vastaan, sillä Topilla on taito ja kokemus toteuttaa keittiöt ja kodin tilat kaikilla persoonallisilla mausteilla.
Tulevaisuuden unelma
2000-luku on ollut kansainvälistymisen aikaa suomalaisille. Samalla kun mahdollisuudet ympärillä lisääntyvät ja arkimaailma laajenee, on kodista muodostunut yhä tärkeämpi paikka. Keittiörakentamisessa ja remontoimisessa suomalaiset arvostavat kotimaista laatutyötä, persoonallisia ratkaisuja ja hyvää palvelua. Topi-Keittiöt toteuttaa unelmaa: perheyrityksen 70-vuotinen kokemus ja ammattitaito takaavat suomalaisen keittiön ja muut kodin tilat, tulevaisuudessakin.