Ahvenfileitä, kukkakaalimuhennosta ja parsaa - Topi-Keittiöt

Hannan mukana Keittiön kautta

Iloinen ja aurinkoinen sisustustoimittaja ja mm. Suomen kaunein koti -ohjelmasta tuttu Hanna Sumari taikoo monelaiset herkut.

Hanna Sumari on TV:stä tuttu sisustustoimittaja joka kirjoittaa lehtiin ja pitää blogeja. Keittiön Kautta -blogissaan hän tarkastelee maailmaa keittiönpöydän ääreltä, mielessään mikäs muu kuin kodin sydän – keittiö ja sen liepeillä olevat ajankohtaiset asiat.

marraskuu
lokakuu
syyskuu
elokuu
heinäkuu
kesäkuu
toukokuu
huhtikuu
maaliskuu
helmikuu
tammikuu

pe 8. kesäkuuta 2018 09.40.00

Ahvenfileitä, kukkakaalimuhennosta ja parsaa

Ihana kevyt ja helppo kesäruoka syntyy paistetuista ahvenista, kukkakaalimuhennoksesta ja tuoreesta parsasta. Nyt saa jo kotimaista kukkakaalia ja onnekkaat löytävät kaupasta myös kotimaista parsaa, mutta ulkolainenkin on hyvää, kun sen valmistaa oikein. Kaiken kruunaa sitruunavoikastike.

Parsan keittämisessä ykkösasia on, että katkaisee parsasta kuivan osan reilusti pois. Mikään ei ole inhottavampaa, kuin sitkeä ja säikeinen parsa. Kun parsaa taivuttaa kahdella kädellä, se katkeaa automaattisesti siitä, mistä kuiva osa alkaa. Usein jopa puolet pötkylästä on kuivaa, mutta se kyllä pitää rohkeasti ja pihtailematta heittää pois.

Kukkakaalista taas kannattaa käyttää myös vihreät osat. Ne on mehukkaat ja maistuvat, joten niitä ei pidä heittää pois.

Ahvenfileistä kannattaa tarkistaa, onko niihin jäänyt ruotoja. Yleensä on. Fileen leveämmästä päästä ne yleensä löytyvät. Ne voi leikata näppärästi saksilla pois.

Keitetty parsa

Trimmaa parsat huuhtomalla pois mahdollinen hiekka ja poistamalla kuivat osat. Laita laakeaan kasariin tai parsakattilaan kiehumaan vesi ja mausta se reilusti suolalla. Kun vesi kiehuu lisää parsat, laita kansi päälle ja ota kasari liedeltä. Anna parsojen olla kuumassa vedessä n 8 minuuttia ja nosta ne sitten jääkylmään veteen hetkeksi. Kun ne ovat jäähtyneet ja lopettaneet kypsymisen, nosta ne pellavapyyhkeen tai talouspaperin päälle kuivumaan.

Kukkakaalimuhennos

Paloittele huuhdeltu kukkakaali reippaasti veitsellä ja ota mukaan myös vihreät osat ja kanta. Laita palat kiehuvaan, suolalla maustettuun vetten ja keitä kypsäksi, mutta ei hajoavaksi. Muhenna kukkakaali survimella niin, että siihen jää selviä paloja. Mausta muhennos suolalla, mustapippurilla ja parmesaaniraasteella.

Paistetut ahvenfileet

150 g ahvenfileitä/syöjä
Suolaa, valkopippuria ja voita
Varmista, ettei fileissä ole ruotoja. Mausta fileet suolalla ja hyvin kevyesti valkopippurilla. Taita fileet kaksinkerroin ja paista ne voissa molemmin puolin kypsiksi. Ole varovainen ettet paista liikaa, ettei fileet kuivu.

Sitruunainen voisula

2 rkl sitruunanamehua
½ sitruunan kuori
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
160 g voita

Sulata voi kattilassa ja kaada kirkas voisula kulhoon. Jätä vaalea hera kattilaan. Lisää sitruunan mehu ja raastettu kuori sekä mausteet joukkoon. Sekoita ja tarjoile kalan ja vihannesten kanssa.

 

Ihanaa kesäistä viikonloppua!

Hanna

Kommentit

Kommentointi