Broilerinfileitä, kurpitsaa ja ruusukaaleja all-in-one - Topi-Keittiöt

Hannan mukana Keittiön kautta

Iloinen ja aurinkoinen sisustustoimittaja ja mm. Suomen kaunein koti -ohjelmasta tuttu Hanna Sumari taikoo monelaiset herkut.

Hanna Sumari on TV:stä tuttu sisustustoimittaja joka kirjoittaa lehtiin ja pitää blogeja. Keittiön Kautta -blogissaan hän tarkastelee maailmaa keittiönpöydän ääreltä, mielessään mikäs muu kuin kodin sydän – keittiö ja sen liepeillä olevat ajankohtaiset asiat.

huhtikuu
maaliskuu
helmikuu
tammikuu

pe 23. helmikuuta 2018 22.58.00

Broilerinfileitä, kurpitsaa ja ruusukaaleja all-in-one

Tämän reseptin mausteseos on aivan mielettömän hyvää, kun se paahtuu broilerin rintafileiden päälle. Aineksia on aika paljon mutta kaikki on tuttuja ruokakaapin juttuja, kuten hunajaa, fariinisokeria, dijonin sinappia, tuoreita yrttejä ja sitruunan ja appelsiinikuorta. Kun tein tätä ensimmäisen kerran, kaksi filettä jäi syömättä ja tein niistä seuraavana päivänä ihanan salaatin. Siksipä teinkin nyt kahdeksan fileen annoksen, sillä se salaatti on ihan loistava seuraavan päivän ruoka ja kahdeksan fileen annos tulee aivan samalla vaivalla kuin pienempikin.
Salaatin tein niin, että lohkoin jäävuorisalaattia kahdelle lautaselle isoiksi lohkoiksi ja lisäsin päälle suippopaprikan suikaleita. Sitten viipaloin broilerinfileen ohuehkoiksi viipaleiksi siihen päälle. Lisäsin reunoille uunissa paahtuneita kasviksia ja ripottelin päälle vähän sormisuolaa, balsamicoa ja oliiviöljyä. Ihanaa oli!

Kurpitsaa ja ruusukaaleja, päälle hiukan öljyä, suolaa ja mustapippuria ja sitten kanafileet

Mausteseos peittää fileet

Broilerinrintafileitä, myskukurpitsaa ja ruusukaaleja all in one

8 kpl luutonta broilerin rintafilettä
1 iso myskukurpitsa
800 g ruusukaaleja

Mausteseos

4 rkl öljyä (2+2)
3 rkl sulatettua voita
3 rkl hunajaa
2 rkl fariinisokeria
1 rkl dijonin sinappia
3 valkosipulinkynttä raastettuna
kourallinen timjamia varsineen, silputtuna jos pehmeät varret tai 1 rkl tuoreita timjamin lehtiä tai 1tl kuivattua timjamia
1 ruukku tuoretta basilikaa silputtua
1 (luomu) sitruunan raastettu kuori
1 (luomu) appelsiinin raastettu kuori
suolaa
mustapippuria

Sekoita mausteseoksen ainekset yhteen. Kuori, poista siemenet ja paloittele kurpitsa noin 2 x 2 cm kuutioiksi. Puhdista ja halkaise ruusukaalit. Levitä vihannekset leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja ripottele pinnalle pari ruokalusikallista öljyä, hiukan suolaa ja mustapippuria. Laita broilerinfileet vihannesten päälle, ja levitä mausteseos fileiden päälle. Paista 165 asteisessa uunissa n. 25-30 min ja nosta lämpö 200 asteeseen japaista vielä viitisen minuuttia niin että pinta karamellisoituu. Lisukkeeksi, jos sitä haluaa, käy riisi, quinoa tai rapeakuorinen maalaisleipä.

 

Herkkuhetkiä ruokapöytään!

Hanna
xoxox

Kommentit

Kommentointi