Lohjan Asuntomessut 2021

Lohjan Hiidensalmen rantaan rakentui upea Asuntomessualue, joka sai inspiraationsa kauniista järviluonnosta. Alueen monissa kodeissa järvimaisema olikin osa sisustusta ja luonto näkyi kodin sisällä erilaisina elementteinä. Koronapandemia vahvisti kodin tärkeyttä ja koti oli turvapaikaksi, johon panostettiin. Lohjan Asuntomessujen kodeissa oli kattavasti esillä suomalaista muotoilua, upeita taideteoksia sekä puuta erilaisina pintoina.

Villa Ilta on kaunis puutalokohde joka on Sara Lehtovuoren ja Andreas Berghällin rakennuttama koti. Talo on tehty kahdelle aikuiselle ja neljälle kotona asuvalle lapselle. Talosta löytyy yhteistä tilaa koko perheelle mutta myös jokaiselle omaa rauhaa. L-muotoisen talon keskeltä löytyvät keittiö-ruokailutila sekä olohuone. Talon toisessa siivessä ovat makuuhuoneet ja toisessa siivessä erillisessä rakennuksessa on viehättävät saunatilat vierashuoneineen.

 

Keittiössä on Topin klassikko-ovimalli Kosketus puhtaan valkoisena ja Kvartetti -ovi mustana. Yläkaapit ovat vetimettömät ja ne avautuvat helposti kaapin alapohjassa olevan pienen avoimen tilan ansiosta. Keittiön tumma takaseinä antaa kontrastia valkoisille kaapistoille. Suuri saareke tuo säilytystilaa mutta se toimii myös leipomispisteenä ja tarjoilupaikkana. Laadukas ja helppohoitoinen Ylämaan Graniitin toimittama Silestone Negro Tebas -kvartsitaso on nappivalinta valkoisen Kosketus-ovimallin pariksi. Kvartsi on tasomateriaali, joka kestää hyvin kovaa kulutusta, kostetutta ja iskuja.

TTS Työtehoseura valitsi Villa Illan yhdeksi Asuntomessujen toimivimmista kodeista. Villa Illan keittiö sai kiitosta muun muassa riittävästä laskutilasta ja eri työskentelypisteiden tehokkaasta sijoittelusta.

 

Mustat AEG:n kodinkoneet sopivat hyvin keittiön värimaailmaan. Jääkaappi ja pakastin ovat vapaasti kalusteisiin sijoitetut, koska keittiöön ei haluttu integroituja kylmälaitteita. Liesituuletin on Savon I-78 mattamustana. Keittiön allas on kotimaisen Stalan Lagom 34-34, joka on moderni kahden teräsaltaan yhdistelmä.

Kodinhoitohuoneessa kaapistot on sijoitettu vastakkaisille seinille. Pyykinpesukone ja kuivausrumpu on sijoitettu vierekkäin, jolloin niiden päälle on saatu reilusti laskutilaa. Korkeissa komeroissa on ulosvedettävät korit, jolloin lakanat ja pyyhkeet on helppo löytää kaapin perältä.

Kalusteiden rungot ovat väriltään harmaa silver ja ovimalli on M1 -luokituksen saanut Luoto, antrasiitin värissä. Kodinhoitohuoneessa on Franken Sirius Sid 610-40 carbon black Tectonite -allas.

Wc-tiloja kodissa on kaksi – lasten sekä aikuisten oma. Lasten wc:ssä värimaailma jatkaa talon linjaa – musta, valkoinen ja tammi vuorottelevat. Materiaalit ovat M1-luokituksen saaneet mikrolaminaattiovi Luoto tammen sävyisenä ja mattamusta laminaattitaso F253N. Peili ja altaat on asiakkaan hankkimat.

Aikuisten wc:ssä on yhdistetty musta syykuvioinen Loiste mikrolaminaattiovi massiivitammitasoon. Allas ja peili on asiakkaan hankkimat.

Erilisessä saunarakennuksessa on hurmaava pieni musta keittiö, joka on saanut tehosteeksi ripauksen tammea. Hiilenmustat Kosketus -ovet ja tammi natur matta -laminaattitaso ovat kaunis yhdistelmä. Kompaktista keittiöstä löytyy säilytys- ja laskutilaa sekä tilatava jääkkaappipakastin. Saunarakennus tarjoaa vilvoittelutilaa mutta toimii myös vierashuoneena. Tilassa on Tapio Anttila Collectionin Night and Day vuodesohva sekä Aski-seinähyllyt.