Mitä kaikkea keittiösuunnitteluun sisältyy?

Olitpa sitten intohimoinen kokki, mealpreppauksen mestari tai arkieinesten taitaja, joka valmistaa täydellisen annoksen nuudeleita mikron avulla, on keittiö sinulla päivittäin käytössä. Koska keittiö palvelee meitä niin monenlaisessa hetkessä ja tekemisessä, kannattaa sen suunnitteluun todella panostaa. Hyvä suunnittelija osaa kysyä sinulta ne juuri oikeat kysymykset, jotta saadaan selkeä kuva siitä, mitä keittiöltä halutaan.

Mistä aloittaa keittiösuunnittelu?

Suunnittelu alkaa usein tilan määrittelystä ja muiden välttämättömyyksien, kuten vesipisteiden ja viemäröintien selvityksestä. Näiden jälkeen meillä on edessämme ikään kuin tyhjä taulu, jolle voimme alkaa maalaamaan kuvaa juuri sinun unelmiesi keittiöstä.

Tilan suhteen U:n muotoiset keittiöt voivat olla usein haasteellisempia kuin esimerkiksi yhdelle seinustalle asettuvat I-muotoiset keittiöt. U-mallin suhteen on hyvä miettiä, miten säilytystila maksimoidaan nurkkien osalta. Nurkat kannattaakin hyödyntää karusellikaapeilla, joiden sisuksen saa kätevästi vedettyä ulos ja jos tilaa on rajoitetusti, voi sokkelitkin hyödyntää vetolaatikoilla säilytystilan maksimoiden.

Minkä tyylinen keittiö minulle sopisi?

Joskus voi olla hankala sanoittaa sitä mitä keittiöltänsä ja sen toiminnallisuudelta haluaisi. Aluksi voikin olla helpompaa kertoa suunnittelijalle siitä, mitä keittiössä ylipäätään tekee. Jos olet esimerkiksi intohimoinen leipoja, saadaan suunnitelmaan heti punainen lanka määriteltyä. Leipojalle tärkeää voi olla pistokkeiden helppo saavutettavuus ja se, että pöytätasot soveltuvat taikinan käsittelyyn. On myös huomattavasti ergonomisempaa nostaa likaiset kulhot tiskikoneeseen silloin, kun tiskikone on asennettu normaalia korkeammalle ja se avautuu niin, ettei tarvitse kumarrella.

Usein suunnittelua ohjaa myös pyrkimys tiettyyn tunnelmaan tai tietynlaiseen estetiikkaan. Jos esimerkiksi kaipaat keittiöltäsi rauhaa ja haluat, että se on tilana sellainen paikka missä aistisi saavat levätä. Yksi vaihtoehto seesteisen tunnelman luomiseksi voikin olla puumateriaalien runsas käyttö. Näin saadaan luotua maanläheinen ja harmoninen tunnelma. Yhdistämällä puupinnat yksivärisiin muihin pintoihin, puu korostuu entisestään ja kokonaisuus pysyy raikkaan valoisana.

Suurista linjoista yksityiskohtiin

Kun visio keittiöstä on määritelty yhdessä suunnittelijan kanssa, päästään suunnittelemaan yksityiskohtia. Muuten tummaa keittiötä valaisee vaaleat tasot, joihin sointuu myös allas ja hana. Yläkaappeihin tuodaan lasiset ylöspäin aukeavat ovet, jotka helpottavat kaappitilan käyttöä ja läpinäkyvä lasi materiaalina keventää kokonaisuutta. Mikään ei valikoidu keittiöösi sattumalta, vaan valinnat tehdään yhdessä erilaisia vaihtoehtoja pohtien – valitaan kalusteet sinun elämääsi.

Kuvituskuvat Topi-Keittiöt Tammisto Vantaan myymälästä.

Suurista linjoista yksityiskohtiin

Kun visio keittiöstä on määritelty yhdessä suunnittelijan kanssa, päästään suunnittelemaan yksityiskohtia. Muuten tummaa keittiötä valaisee vaaleat tasot, joihin sointuu myös allas ja hana. Yläkaappeihin tuodaan lasiset ylöspäin aukeavat ovet, jotka helpottavat kaappitilan käyttöä ja läpinäkyvä lasi materiaalina keventää kokonaisuutta. Mikään ei valikoidu keittiöösi sattumalta, vaan valinnat tehdään yhdessä erilaisia vaihtoehtoja pohtien – valitaan kalusteet sinun elämääsi.

Kuvituskuvat Topi-Keittiöt Tammisto Vantaan myymälästä.

Tilaa Topin uutiskirje!

Uutiskirjeen tilaajana saat vinkkejä keittiösuunnittelun tueksi ja luet ensimmäisenä Topin ajankohtaisista tarjouksista ja tapahtumista!

Tilaa uutiskirje

Haaveista totta huippueduin

Hio suurista kalustehaaveista täydellisiä suunnitelmia ja kruunaat kalustekokonaisuuden rahanarvoisilla eduilla laatutuotteista.

Hyödynnä Topi-edut