Caesarsalaatti kotimaisesta muikusta
Ainekset
1 prk savustettuja muikkuja
Kastike:
2 dl Hellman´s majoneesia
3 tl öljyä savumuikkujen purkista
2 rkl parmesanraastetta
½ – 1 valkosipulinkynsi hienoksi raastettuna
2 tl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
Lisäksi:
200 g rapeaa salaattia, kuten Romaine tai sydänsalaatti
1 pkt (á 150 g) lehtikaalia
parmesanlastuja
syötäviä kukkia ja yrttejä koristeluun
Valmistus:
Ota muikut öljystä ja laita lautaselle odottamaan.
Valmista kastike. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita.
Revi rapeat salaatit isoiksi paloiksi. Revi lehtikaalit lehtiruodista ja hienonna.
Yhdistä kulhossa salaatit ja lusikoi mukaan kastiketta. Nosta salaatti laakealle vadille ja viimeistele savustetuilla muikuilla. Ripottele päälle parmesanlastuja ja mallaskrutonkeja. Koristele syötävillä kukilla ja yrteillä.
Mallaskrutongit
Ainekset
mallasleipää
rypsiöljyä
kuivattua oreganoa
suolaa
Valmistus
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuutioi leipä. Laita leipäkuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, lorauta päälle rypsiöljyä, mausta kuivatulla oreganolla ja suolalla.
Paahda uunissa, kunnes rapeita, noin 15–20 minuuttia.
Kalakeitto, karamellisoitua voita ja sitruunaa
Ainekset
1 purjon valkoinen osa
700 g kiinteitä perunoita
4 porkkanaa
1 fenkoli
700 g ruodotonta ja nahatonta kirjolohifileetä
2 rkl voita
1 ½ L vettä
100 g voita
2 dl kuohukermaa
1 sitruuna
1 ½ tl suolaa
tuoretta, hienonnetta tilliä
Valmistus
Puolita purjo ja huuhtele. Kuori ja kuutioi perunat. Kuori ja kuutioi porkkanat. Poista fenkolista kanta ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Kuutioi kirjolohi.
Kuumenna voi kattilassa ja lisää purjot. Kuullota miedolla lämmöllä, kunnes purjot ovat pehmeän raukeita. Lisää pilkotut porkkanat ja freesaa kaksi minuuttia. Lisää perunat ja kuullota hetki.
Kaada päälle vesi, kiehauta ja laske lämpötila keskilämmölle. Anna kiehua hiljalleen, kunnes perunat ovat melkein kypsiä mutta napakoita.
Samalla kun perunat kypsyvät, valmista karamellisoitu voi. Kuutioi 100 g voita pienehköön kattilaan. Kuumenna ja anna voin kiehua hetki. Laske lämpötilaa ja anna voin kuplia, kunnes väri muuttuu kullanväriseksi ja se tuoksuu pähkinäiseltä. Sekoita ja nosta pois liedeltä. Varo, ettei voi pala. Voit kaataa karamellisoidun voin lämpöä kestävään lasiseen tai metalliseen astiaan.
Kun perunat ovat kypsiä, kaada mukaan kuohukerma ja kiehauta. Laske lämpötila keskilämmölle ja lisää kalakuutiot. Anna kiehua muutama minuutti, kunnes kalat ovat kypsiä.
Maista ja lisää suola. Esillelaitossa, valuta keiton päälle karamellisoitua voita, purista sitruunamehua ja viimeistele hienonnetulla tillillä.