Avokeittiö vanhassa kerrostalossa

Helsinkiläisperhe haudutteli keittiöremonttia 15 vuotta. Perheessä on kaksi kouluikäistä poikaa ja tila alkoi loppua kesken. Kun vihdoin tuli aika panna toimeksi, toiveena olivat kotimaiset kalusteet ja keittiö, joka ei näyttäisi liikaa keittiöltä. Raikas Topin Säde-keittiö valmistui vuonna 1939 rakennettuun kerrostalokotiin.

Kun helsinkiläispariskunta osti asunnon vuonna 2003, he miettivät jo alussa, että keittiölle voisi tehdä jotain. Mutta ei vielä, sillä edelliset asukkaat olivat remontoineet kodin vain muutamaa vuotta aiemmin, joten keittiökin kelpasi toistaiseksi hyvin. Lopulta unelmien keittiötä hauduteltiin ja suunniteltiin 15 vuotta. Sinä aikana syntyivät perheen kaksi poikaa ja etenkin jääkaappi kävi pieneksi nelihenkiselle perheelle.

Lopulta tuli aika uusia keittiö. Siihen haluttiin avaruutta ja selkeyttä. Lisäksi mietittiin, miten lähes kolmemetrisen tilan korkeus saataisiin hyödynnettyä keittiön säilytystiloissa. Perheen isällä oli mielessään selkeä suunnitelma tulevasta keittiöstä, ja hän oli piirtänytkin sen lähes valmiiksi.

Keittiövalmistajan valinta oli helppo. Perheen äiti työskentelee markkinoinnin ja kotimaisen tuotannon parissa, joten hänelle on tärkeää tukea kotimaista valmistusta ja työtä. Niinpä perhe asteli Töölön Topi-myymälään ja suunnittelija Siru Vainion puheille.

Keittiön oviin hienostunut sävy

Perhe oli lyönyt keittiön suuret linjat lukkoon, mutta yksityiskohtien kanssa suunnittelija Siru Vainio sai vapaat kädet. Myös värin suhteen oltiin avoimia – ainoastaan kiiltävä valkoinen oli rajattu pois vaihtoehdoista. Vierailtuaan tilassa Siru ehdotti ovimalliksi selkeälinjaista Sädettä, jossa on vetimenä eleetön sormiura.

Sävyksi valikoitui pehmeä ja hieman ylellinen kashmir mattapintaisena. Maalattu ovi on kaunis pari värjätylle ja vahatulle tummalle lattialle. ”Kashmir on monipuolinen sävy: vaalea, mutta ei valkoinen. Se tekee kaapistoista kalustemaisia, joten sävy toimii erityisen hyvin avokeittiöissä”, Siru Vainio kuvailee.

Tutustu Säde-ovimalliin

Kvartsipuristetyötaso on kätevä ja kestävä

Työtason haluttiin olevan laadukas ja kestävä. Siihen Siru ehdotti Cosentinon Silestone-kvartsitasoa. Vaalea ja ajaton sävy on White Storm. ”Tasoa täytyy oikein muistaa pyyhkiä, koska kivimäisessä kuviossa eivät murut eivätkä tahrat juurikaan näy”, perheen äiti toteaa.

Tasoa nostettiin 10 senttiä välitilaan, mikä suojaa seinää pahimmilta tahroilta. Muuten seinä maalattiin roiskeenkestävällä Tikkurilan Luja-maalilla, joka kestää myös pyyhkimistä.

Paljon säilytystilaa keittiön vetolaatikoihin

Remontissa keittiön takaseinää jatkettiin pidemmäksi, jotta iso kylmiöpakastin saatiin mahtumaan L-mallisen keittiön reunalle. Samalle seinälle sijoitettiin seinäkaappeja kahteen kerrokseen – näin voitiin hyödyntää huoneen korkeus säilytystilana. Koska toisella seinällä kaappitilaa on runsaasti, toiselta seinustalta yläkaapit pystyi jättämään kokonaan pois.

Myös suuret alalaatikot vetävät paljon astioita. Joissain laatikoissa on lautasia monessa pinossa, toisissa taas sisäkkäisiin mataliin laatikoihin on järjestelty mausteet, aterimet ja pienvälineet mittalusikoista leipäveitsiin. Kattilat ja pannut ovat kulmakaapissa, jonne isotkin astiat mahtuvat helposti.

 

Keittiö, joka ei näytä keittiöltä

Asukkaiden toiveena oli moderni, selkeälinjainen keittiö, joka ei näyttäisi keittiöltä. Vanhassa keittiössä yläkaappien määrä oli maksimoitu, mikä sai kompaktin keittiön tuntumaan ahtaalta. Järjestelemällä kaapit uudestaan ja jättämällä yläkaapit toiselta seinältä pois keittiö saatiin sulautettua osaksi olohuonetta.

Myös valaistuksessa huomioitiin se, että keittiö ja olohuone ovat samaa tilaa. Alas lasketussa katossa on Limenten himmennettävät spotit, joiden avulla koko oleskelutilaan saa mukavan tunnelmavalaistuksen. Työtasoa valaisevat yläkaappien alla kulkeva Limenten Led-linea-valonauha, liesituulettimen valaisin ja kohdennetut kattospotit.

Tärkein ostokriteeri: kotimaisuus

Kaikissa keittiöremontin valinnoissa perhe halusi valita mahdollisuuksien mukaan kotimaista. Topin kalusteet on tehty Kalajoella, Stalan allas ja Festivon kylmiöpakastin Lahdessa ja Oraksen hana Raumalla. Ylämaan Graniitti, jolta kvartsitaso on, taas työstää tasomateriaalinsa Itä-Suomessa.

”Koen, että suomalainen tuotanto on korkealaatuista, ja lisäksi kotimainen valinta pitää työpaikat Suomessa”, perheen äiti perustelee.

Kotimaisuuden lisäksi ratkaisuissa ajateltiin pitkäikäisyyttä, sillä ei näin isoa remonttia viitsi kovin usein tehdä.

”Uusi keittiömme tekee minut onnelliseksi joka aamu! Remontin valmistumisen jälkeen olen alkanut herätä puolisen tuntia muuta perhettä aikaisemmin. Tassuttelen keittiöön ja keitän aamukahvin. Sitten istun mieheni mummin vanhaan nojatuoliin ja ihailen keittiötämme.”

Voisit olla kiinnostunut näistä

Tilaa Topin uutiskirje!

Uutiskirjeen tilaajana saat vinkkejä keittiösuunnittelun tueksi ja luet ensimmäisenä Topin ajankohtaisista tarjouksista ja tapahtumista!

Tilaa uutiskirje