Kun Nea, 27 ja Leevi Lehtovaara, 28, päättivät jättää Vantaan Kivistön taakseen ja rakentaa oman kotinsa Raaseporin luonnonkauniiseen maisemaan, he tiesivät alun alkaen, että keittiöllä tulisi olemaan kodissa keskeinen rooli.
Nuoren pariskunnan arjessa korostuvat yhteinen aika, luonnosta nauttiminen ja kesäisin golfin pelaaminen, mutta sydän sykkii myös ruoanlaitolle ja kaveriporukan kestitsemiselle.
– On ihanaa, että kotiovelta pääsee suoraan metsään koiran kanssa, ja kesäisin voimme viettää kaiken vapaa-ajan golfkentällä tai illastaen yhdessä ystäviemme kanssa hyvän ruoan äärellä, kuvailee Nea.
Mistä kipinä rakentamiseen syttyi?
Oman kodin rakentamisen idea sai alkunsa tutusta paikasta: Nean vanhemmilla ja isovanhemmilla on kesäpaikka Raaseporin seudulla, jonka luonto upeine ruukkimaisemineen veti nuorta pariskuntaa puoleensa.
”Kun saimme myytyä Kivistön asuntomme, päätimme yhdistää unelmamme omasta kodista ja kesäasunnosta,” Nea kertoo. ”Täällä voimme nauttia rauhasta ja luonnosta ympäri vuoden.”
Kun sopiva tontti löytyi, alkoi oman kodin suunnittelu hetimiten. Ensimmäiseksi Nea ja Leevi halusivat panostaa tontilla tiettyyn ilmansuuntaan kauniine maisemineen. Siksi päähuoneiden, kuten oleskelutilan, makuuhuoneen ja saunan ikkunat katsovat heidän lempisuuntaansa.
Lisäksi pariskunnan haaveissa oli suuri oleskelutila, jossa keittiö ja olohuone yhdistyvät.
”Tärkein tavoitteemme oli luoda tila, jossa voimme kokata ja viettää aikaa kahdestaan sekä yhdessä vieraidemme kanssa. Iso saareke oli ehdoton vaatimuksemme, eikä siitä tingitty missään vaiheessa,” Leevi kertoo.
Kotimaisuutta ja laatua rakentajille
Kun pariskunta alkoi kartoittamaan keittiövaihtoehtoja, Topi-Keittiöt ja yrityksen Tammiston myymälässä työskentelevä sisustussuunnittelija Katariina Markkula nousi nopeasti ykkösvalinnaksi.
”Katariina kuunteli toiveitamme ja osasi tarjota ratkaisuja juuri oikealla hetkellä. Suunnitteluprosessi eteni jouhevasti, mutta meidän tarpeillemme ja pohdinnoille annettiin silti aikaa. Tämä yhteistyö oli kaiken kaikkiaan todella oikein miellyttävä kokemus,” Nea kehuu.
Keittiösuunnitelma valmistui nopeasti, sillä rakennusprojektin aikataulu oli tiukka. Topi-Keittiöiden joustavuus ja kokonaispalvelu osoittautuivat arvokkaiksi.
”Topin kalusteet eivät olleet vain kauniita, vaan myös käytännöllisiä ja kestäviä. Tuntui hyvältä tukea suomalaista osaamista”, Nea kommentoi.
Pariskunta arvostaakin sitä, että yrityksen kaikki kalusteet valmistetaan Kalajoen tehtaalla – taaten korkean laadun, vastuullisuuden ja paikallisen työn tukemisen. Tämä on monille rakentajille tärkeä arvo: kotimainen tuotanto tarkoittaa paitsi luotettavuutta myös lyhyempiä toimitusaikoja ja vastuullista toimintaa.
”Kaapistot kaikkiin huoneisiin tulivat asennettuina ja kaikki sujui kuten oli sovittu,” Leevi lisää. ”Myös pienemmät asiat, kuten lisäsaranoiden toimittaminen eteisen kaappeihin, hoitui mutkattomasti.”
Tutustu Topin tapaan toimiaNean ja Leevin keittiön tuotenostot
Keittiö, jossa yhdistyy tyyli ja toiminnallisuus
Kodin värimaailman suunnittelun takana vaikutti Leevin visio skandinaavisen ja japanilaisen tyylin kohtaamisesta, jossa neutraalit värit ja luonnonmateriaalit kulkevat harmoniassa.
Tämä harmonia haluttiin jatkaa keittiöstä kodinhoitohuoneeseen ja WC-tilaan, luoden yhtenäisen ilmeen koko kotiin.
Keittiössä yhdistyvät Topi-Keittiöiden Poukama-malliston satiinin vaaleat, harmoniset sävyt sekä Aitta-malliston pähkinän lämpö.
”Pähkinän väriset ovet rikkovat hieman keittiön muuten satiinin vaaleaa linjaa. Pidimme ajatuksesta, että keittiö ei ole vain yhtä sävyä. Tässä hienosti myös Katariina auttoi tuomaan meidän visiomme eloon ja käytäntöön”, Nea kiittelee.
Lisäksi pariskunta arvostaa keittiössään myös pieniä, arkea helpottavia yksityiskohtia, kuten aamiaiskaapin Pocket Door -mekanismia, saarekkeen kaunista ja kestävää Dekton Neural -tasoa sekä AEG:n integroituja kodinkoneita.
”Kokonaan integroidut kodinkoneet ja symmetrisesti mitoitettu kalustekokonaisuus luovat rauhallisen näkymän yhdessä saarekkeen kanssa.”
Tutustu uuteen PoukamaanKodinhoitohuone arjen tukena
Topi-Keittiöt kalustivat myös Nean ja Leevin uuteen kotiin kodinhoitohuoneen ja kaksi WC-tilaa. Kodinhoitohuone on suunniteltu käytännölliseksi kokonaisuudeksi, jossa on runsaasti säilytystilaa:
”Erityisesti pidämme siitä, miten pesukone ja kuivausrumpu ovat aseteltu vierekkäin helpottamaan arjen pyykkäilyä. Lisäksi tason pituus on ollut äärimmäisen toimiva, sillä laskutilaa on paljon”, Nea huomauttaa.
Kodinhoitohuoneessa on myös huomioitu perheen koiran tarpeet: laatikot hoitotarvikkeille ja kuivaruualle löytyvät kätevästi penkin alta.
Vieraille tarkoitetussa WC-tilassa pariskunta päätti jatkaa lähes samoilla värisävyillä kuin keittiössä: kaapiston ovimalli on Aitta ja väri Pähkinä. Puolestaan makuuhuoneen yhteydessä olevaan WC-tilaan valikoitui Aitta-ovimallin väriksi Valkaistu saarni.
Kokonaisuus, joka tuntuu kodilta
Talossa on asuttu nyt alle vuosi. Koti tuntuu jo kodilta. Kaiken kaikkiaan Nea ja Leevi ovat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.
”Kotimme on toiminut arjessamme täydellisesti, emmekä tekisi mitään toisin. Suosittelemme lämpimästi kotimaista Topi-Keittiöitä kaikille, jotka tarvitsevat laadukkaat, toimivat kiintokalusteet uuteen kotiinsa,” Nea ja Leevi tiivistävät.
Heidän vinkkinsä rakennusprojektiin lähteville olisi lopuksi se, että kannattaa antaa ideoille aikaa hautua:
”Vaikka päätökset saattavat syntyä alkuun nopeastikin, on hyvä varata pari viikkoa aikaa, jotta ehtii pohtia pieniä yksityiskohtia ja värisävyjä rauhassa. Suunnitelmat voivat aina nimittäin tarkentua matkan varrella,” Nea vinkkaa.
Ota yhteyttä suunnittelijaan