Sara Lehtovuori ja Anders Berghåll päätyivät asuntomessurakentajiksi vähän sattuman kautta. Rakentamisen aikana eteen tuli kaikenlaisia mutkia, mutta nyt hyvän suunnittelun tuloksista voi nauttia!
Sara itse on ollut tiiviisti mukana koko talon ja erityisesti keittiön suunnittelussa. Hän piirsi keittiön lyijykynälläruutupaperille ja suunnitelma päätyi Topi-Keittiöiden suunnittelijan Samu Rahkilan pöydälle, joka teki loppukuvat.
”Olin valvomassa ylioppilaskirjoituksia ja tuli hetki, jolloin minua ei tarvittukaan. Piirtelin paperille keittiön pohjan ja lähetin ne talotoimittajallemme. Samu neuvoi kaappien mitoituksessa, muita muutoksia ei tarvinnut tehdä” , opettajana työskentelevä Sara kertoo.
Saareke ilman kodinkoneita
L-muotoisen keittiön keskellä on saareke, jonka käytöstä Saralla oli selkeä näkemys: saarekkeeseen ei tarvittaisi mitään kodinkoneita.
”Teemme paljon ruokaa ja järjestämme illanviettoja ja niissä saarekkeen taso on käytännöllistä työskentelytilaa ja laskutilaa ruokien esille laittamiseksi. Liesi ja liesituuletin tai pesuallas olisivat vain olleet tiellä. Lisäksi näin saimme paljon säilytystilaa saarekkeeseen tason alle, kun siellä ei ollut koneita”.
Pari ei kaivannut myöskään aamiaiskaappia, sillä he haluavat pitää kahvinkeittimen, vedenkeittimen ja leivänpaahtimen esillä keittiön tasolla. ”Keittiö onnistui yli odotusten. Siitä tuli kokonaisuutena erittäin kaunis ja kutsuva. Vieläkin usein pysähdymme katsomaan, miten ihana siitä tuli” , Sara ihastelee.
Neljän värin taktiikka
Sara sai vanhalta opiskelukaveriltaan sisustamiseen vinkin: valitse neljä väriä ja käytä vain niitä. Talossa vaihtelevat musta, tummanharmaa, valkoinen ja tammi. Keittiössä värimaailma pääsee oikeuksiinsa: musta saareke on keittiön keskipiste, ja valkoiset kaapistot keventävät ilmettä. Kaapistojen taustaseinä on tummanharmaa, ja pienet tammenväriset yksityiskohdat pehmentävät tunnelmaa. Jääkaappi ja pakastin haluttiin jättää näkyville eikä integroida kaapistojen sisään. Väriksi valikoitui musta rosterinen, sillä kaikki muutkin kodinkoneet ovat niin mustia kuin mahdollista.
Varaa suunnitteluaika!
Remontti, uuden kodin kalusteet tai muutostyöt mielessä? Kalustesuunnittelu on loppujen lopuksi helppoa ja sujuvaa, kun sen tekee yhdessä ammattilaisen kanssa. Sovi juttutuokio Topin suunnittelijan kanssa!
Sinua voisi kiinnostaa myös
Tilaa Topin uutiskirje!
Uutiskirjeen tilaajana saat vinkkejä keittiösuunnittelun tueksi ja luet ensimmäisenä Topin ajankohtaisista tarjouksista ja tapahtumista!
Tilaa uutiskirjeHaaveista totta huippueduin
Hio suurista kalustehaaveista täydellisiä suunnitelmia ja kruunaat kalustekokonaisuuden rahanarvoisilla eduilla laatutuotteista.
Lue lisää huippueduista