Topi keittiötrendit 2023

Keittiön rooli yhtenä kodin tärkeimmistä tiloista on kasvanut viimeisten vuosien aikana, ja se näkyy myös keittiötrendeissä. Sisustamme entistä henkilökohtaisemmin, yhdistämme tiloja, haluamme käyttää aitoja materiaaleja ja valitsemme toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja. Laatu, kestävyys ja kotimaisuus korostuvat entisestään. Topi on koonnut yhdessä mallistosuunnittelija Pirjo Koskela-Nymanin kanssa kolme inspiroivaa kokonaisuutta kuvastamaan vuoden 2023 keittiötrendejä.

Keittiö sijoitetaan monessa uudessa kodissa osaksi olohuonetta. Vuoden 2023 keittiösuunnittelun trendeissä korostuvat siksi huonekalumaisuus sekä hyvät säilytysratkaisut. Saarekkeet kasvavat kokoa lisäten keittiön säilytystilaa. Aamiaiskaapit ovat löytäneet paikkansa suomalaisissa kodeissa käytännöllisenä ja kätevänä säilytyspaikkana koneille ja muille tarvikkeille, jotka muuten helposti rikkovat harmonista kokonaisuutta.

Topin mallistosuunnittelija Pirjo Koskela-Nyman kertoo, että materiaaleissa nousevat puulajit, kuten tammi ja pähkinä, jotka yhdistetään perinteiseen valkoiseen, maalattuun tai yksiväriseen kalustelevypintaan. Tämä luo sisustukseen visuaalista kerroksellisuutta. Pinnoissa käytetään pehmeitä sävyjä, kuten pastelleja, luomaan tilaan väripisteen ja korostamaan puun sävyjä. Myös saman materiaalin tai sävyn käyttö työtasoissa ja kaapistojen välitilassa vahvistaa harmonista huonekalumaista kokonaisuutta.

Seesteinen ja askeettinen

Tämä trendi syntyy yhdistämällä maalattu pinta puupintaan sekä kivitasoon. Saarekkeet kasvavat kokoa ja pinta heijastaa keittiön tyyliä luoden askeettisen, rauhallisen ja huonekalumaisen tunnelman keittiöön. Samalla keittiöön syntyy kätevästi lisää säilytystilaa. Yläkaapit sijoitetaan keskitetysti ja liesituuletin on integroitu, mikä tukee huonekalumaista kokonaisuutta.

Vaalea kaapisto Kosketus, väri Hiekka, ovimalli Aitta, tummassa pähkinässä ja tason Dekton Arga luovat seesteisen kokonaisuuden.

Aitta tumma pähkinä ja Kosketus/Säde hiekka

Valitsemalla sama materiaali välitilaan ja tasoon korostuu tilan huonekalumaisuus. Ovimalli Aitta, väri tumma pähkinä ja kaapit Kosketus, väri grafiitinharmaa. Taso ja välitila Dekton Laurent.

Aitta tumma pähkinä

Harmoninen ja luonnonläheinen

Pähkinä ja tammi ovat pääroolissa vuonna 2023. Puumateriaali tuo keittiöön harmoniaa luoden aidosti maanläheisen tunnelman. Puumateriaali korostuu entisestään, kun osa keittiön pinnoista on yksivärisiä. Jättämällä osan seinistä tyhjiksi, puumateriaali korostaa keittiön huonekalumaisuutta ja harmonisoi tilaa. Myös tässä tyylissä kerroksellisuus yllättää.

Tunnelmallinen keittiö, jossa on pähkinän sävyjä ja murrettua valkoista. Työtasot ovat Dekton Kelya.

Tammen ja valkoisen yhdistelmä kestää aikaa. Puhdas valkoinen ovimalli on Kosketus ja tammikuvioinen ovimalli on Luoto. Taso Silestone Blanco Zeus.

Pehmeä ja aistikas

Tämä pehmeän aistikas tyyli syntyy valitsemalla keittiön sävyksi vaaleaa puuta tai hempeää maalattua pintaa. Pastellisävyjen lisääminen kalusteisiin väripisteinä tuo aistikasta yllätyksellisyyttä. Lisäämällä samaa sävyä tai pintaa tasoon, kaappeihin tai välitilaan, syntyy pehmeä kokonaisuus, joka sopii etenkin olohuoneen yhteydessä olevaan keittiöön. Keittiökalusteet mukautuvat moneen ja valitsemalla muihin tiloihin saman kalustemallin, kotiin syntyy kokonaisuus, joka erottuu edukseen.

Hempeän vaaleanpunainen keittiö yllättää. Kuvan malli Kosketus, tasot koivua ja valkoista laminaattia.

Eloa 2022 Maristo

Kalusteista voi muokata myös kodin muihin tiloihin sopivat kokonaisuudet ja säilytyskalusteet. Kuvan ovimalli on Kosketus, väri vihertävän harmaa.

Varaa suunnitteluaika
ammattilaiselle

Kun rakennat, remontoit tai pohdit muutostöitä uuteen asuntoon, Topi palvelee kalusteiden suunnittelusta niiden toimitukseen ja asennukseen saakka. Rahoituskin järjestyy!

Varaa suunnitteluaika