Krista Pärmäkoski on tyytyväinen Topi-keittiöönsä

Huippuhiihtäjä Krista Pärmäkoski on asunut uudessa kodissaan reilun vuoden ajan. Topi-Keittiöt toimitti Kristalle kiintokalusteet keittiöön, kodinhoitohuoneeseen ja makuuhuoneisiin. Elämä uudessa kodissa on löytänyt uomansa fiksujen ja hyvännäköisten kalusteratkaisujen ympärille.

Oman kodin kalusteista haaveilu, niiden suunnittelu ja lopulta toimitus ovat jännittävää ja ihanaa aikaa. Vasta kodissa eletyt kuukaudet ja vuodet kertovat kuitenkin, vastaako todellisuus haaveita. Kristan kohdalla toiveet ovat toteutuneet myös arjessa.

– Kalusteet ovat palvelleet hyvin ja asennus tehtiin huolellisesti, koska mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Keittiön kaapistojen pinnan laatu, kivitasot kahdessa tasossa ja aamiaiskaappi ovat olleet juuri niin hyvät kuin ajattelinkin!

Tutustu Krista Pärmäkosken kotiin Kuortaneella

”En muuttaisi keittiöstä mitään!”

Harjoitus- ja kisakauden ulkopuolella Krista kokkailee ja leipoo mielellään. Uudelle keittiölle oli siis paljon toiveita, sillä tässä talossa se ei jäisi koristeeksi. Ensimmäisen vuoden aikana astiat ja ruokatarvikkeet ovat löytäneet juuri oikean paikkansa.

– Leipoessa olen monesti myhäillyt, kuinka kodinkoneiden sijoittelu ja kaappien sisältö ovat kätevästi siten, että ei tarvitse juosta keittiötä ympäri! Alussa astioille ja ruokatavaroille piti etsiä oikea paikkansa, mutta nyt puuhastelu keittiössä on tehokasta.

Kristan keittiössä on upea, mustanpuhuva värimaisema, joka valittiin yhdessä sisustussuunnittelijan kanssa Topin valikoimasta. Vaikka Krista luotti ammattilaisten näkemykseen, valintojen toimiminen pidemmällä tähtäimellä myös jännitti.

– Hieman pelkäsin, ovatko mustien kaapistojen pinnat heti likaisen näköisiä, mutta likaantumaton mattapinta on ollut tosi hyvä. En muuttaisi keittiöstä mitään!

Dekton-taso kahdella korkeudella on keittiön kruunu

Ahkeralle leipurille ykkösasia keittiön suunnittelussa oli laadukas Dekton-taso, joka toteutettiin kahteen eri korkeuteen.

-Olen niin tyytyväinen, että tämä tuli toteutettua. Se on koko keittiöratkaisun kruunu! Kaksitasoinen saareke ei ole hyvä pelkästään leivontaan, vaan myös kattaukset toimivat siinä tosi hyvin. Lisäksi siitä tuli kiva erikoisuus. Dekton-tasot ovat juuri niin laadukkaat kuin sanotaan. Ne kestävät kuumaa ja ne on helppo pitää puhtaana.

Krista valitsi myös Boran modernin, induktiotasoon integroidun liesituulettimen, ja alun ihmettelyn jälkeen yllättyi positiivisesti.

-Aiemmin olen aina käyttänyt yläpuolella olevaa liesituuletinta. Reilun vuoden kokemuksella ottaisin kyllä edelleen tämän uuden ratkaisun. Bora on ollut ruokaa tehdessä vaivaton ja tehokas. Sen puhdistuskin on helpompaa kuin normaalin liesituulettimen huolto!

Kristan keittiö on avoin olohuoneeseen ja muutenkin edustavalla paikalla talossa. Aamiaiskaappi on ahkerassa käytössä, ja Krista kuuluu heihin, jotka sulkevat sen ovet perässään.

– Toki ruokailujen aikaan ovet saattavat olla auki, mutta aika helposti ne tulee laitettua kiinni muuksi ajaksi. Ovien mekanismi on toiminut hyvin, joten sulkeminen on helppoa.

Tutustu Bora liesi-liesituuletin yhdistelmiin

Vähemmän vaatteita paremmassa järjestyksessä

Uuden kodin myötä Krista päätti myös tehdä muutoksia aiempaan arkeensa. Vaatteita oli liikaa, ja uudessa kodissa makuuhuoneen walk-in -vaatehuoneeseen tehtiin niille tarkoituksella vähemmän säilytystilaa.

– Ihminen ei tarvitse hirveästi vaatteita. Nyt kun vaatemäärää on saanut vähennettyä, niin kaikki on helpompi pitää järjestyksessä! Makuuhuone pysyy siistinä ja rentouttavana paikkana, kun vähänkäytetyt vaatteet pitää vaatehuoneen puolella.

 

Huippu-urheilijan kodinhoitohuoneeseen haluttiin kiireistä kisa- ja harjoitteluelämää tukevia ratkaisuja. Varusteille on tilaa, eikä monoihin tarvitse touhutessa kompastella.

– Meille suunniteltiin erillinen pieni kuivaushuone, jossa on myös kuivauskaappi. Se on aivan ehdoton, koska sinne saa aina märät treenivaatteet ja jopa kokonaisen kassin pois kulkuväylältä. Kodinhoitohuoneen tasoja ja kaapistoa on reilusti, joten kaikelle on oma paikkansa. Tilaa jätettiin kaapistojen eteen reilusti, joten siellä on tilaa touhuta, vaikka lattialla olisikin rivi monoja kuivumassa.

Vaatteiden määrää voi vähentää, mutta hiihto kulkee ja palkintopystejä tulee koko ajan lisää. Miten niiden säilytys on ratkaistu Kristan kotona?

– Tällä hetkellä mitalit ja kisamaskotit ovat kirjastohuoneen kiinteän kaluston avohyllyillä. Sen piti olla väliaikainen ratkaisu, mutta se onkin itse asiassa tosi kiva paikka niille!

Tilaa Topin uutiskirje!

Uutiskirjeen tilaajana saat vinkkejä keittiösuunnittelun tueksi ja luet ensimmäisenä Topin ajankohtaisista tarjouksista ja tapahtumista!

Tilaa uutiskirje